Seinäjoen Hautaustoimisto

Auktorisoitu hautaustoimisto –
Apunasi surun keskellä

Apunasi surun keskellä

Löydät hautaustoimistomme sivuilta tärkeää tietoa, jos olet menettänyt läheisesi ja tarvitset apua hautajaisten järjestelyissä ja muihin kuolemaan liittyvien asioiden hoidossa. Surun kohdatessa on monia asioita, joita pitää järjestää. Autamme ja hoidamme puolestasi hautajaisiin liittyviä järjestelyitä. Haluamme palvella surun keskellä ammattitaidollamme kunnioittaen vainajaa ja surevia omaisia. Hoidamme vainajan kuljetukset ja hautausjärjestelyt myös lähipaikkakunnilla. Hautaustoimistomme kuuluu koko Suomen kattavaan hautaustoimistojen Memoria -yhteistyöverkostoon.

Hautajaiset ovat surujuhla

Hautajaisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat tärkeä osa surutyötä. Hautajaisten myötä läheisen poismeno konkretisoituu ja hautajaisten järjestäminen on kunnianosoitus vainajaa kohtaan. Hautajaisissa vieraat saavat osoittaa oman surunsa ja tukea omaisia.

Hautajaiset kunnioittavat vainajan elettyä elämää ja hänen persoonaansa, ja lisäksi antavat läheisille mahdollisuuden surra.

Hautamuistomerkit

Hautamuistomerkit

Talviaikana hautakiviä ei asenneta hautausmaille mutta Kivilähde valmistaa niitä ympäri vuoden, joten hautakiven suunnittelu ja tilaaminen on talviaikana mahdollista tehdä.Toimistollamme on Kivilähteen hautakiviosasto.

lue lisää
Kuolema ja digitaalinen maailma

Kuolema ja digitaalinen maailma

Sari Koukkari Tänä päivänä ihmisillä on käytössään paljon erilaisia sähköisiä sopimuksia, sähköpostitilejä ja sosiaalisen median kanavia, jotka jäävät kuoleman jälkeen samaan tapaan perikunnan vastuulle ja hoidettavaksi, kuin perinteisetkin sopimukset. Suomen...

lue lisää

Hautauspalvelut

Haluamme auttaa Sinua kaikissa hautajaisiin liittyvissä asioissa niin ennen hautajaisia kuin hautajaisten jälkeen.

Arkut ja uurnat

Kauttamme laadukkaan, ekologiset ja kotimaiset SHT-Tukku Oy:n arkut ja uurnat. Arkkujen ja uurnien laajasta valikoimasta löydät mieleisesti.

Kukkalaitteet ja -asetelmat

Yhteistyökumppanimme Seinäjoen Kukkakammari valmistaa kukkalaitteet ja -asetelmat pitkällä kokemuksella ja vankalla ammattitaidolla.

Kuljetukset

Vainajan kuljettaminen sairaalasta tai terveyskeskuksesta siunaus-, hautaus- tai tuhkauspaikkaan hoidetaan hautaustoimiston puolesta. Kuljetus on sovittavissa omaisten kanssa ja kuljetuksen yhteydessä on mahdollisuus pitää saattotilaisuus.

Hautakivet ja muistomerkit

Välitämme Kivilähteen hautakiviä ja muistomerkkejä. Liikkeessämme on nähtävillä yleisimmin käytetyt hautakivet sekä Kivilähteen hautakivimallisto.

Valokuvaus

Hautajaisten valokuvaus on hautaustoimistomme palvelu, jolloin tilaisuuden valokuvauksen tekee hautaustoimiston edustaja. Omaiset voivat keskittyä itse tilaisuuteen.

Musiikki

Kun suru ja suunnaton ikävä koskettaa, hautajaisjärjestelyt vievät paljon voimia. Lämpimään ja herkkään muistotilaisuuteen lohdutusta ja toivoa voi tuoda myös kauniin musiikin sävelin.

Perunkirjoitus

Yhteistyökumppanimme perintöoikeudellisissa asioissa on Kurikan Osuuspankki (Pop Pankki). Toimialueena Seinäjoki, Kurikka, Tampere ja Jämijärvi. Voit tilata meidän kauttamme tai suoraan yhteistyökumppaniltamme mm. perunkirjoitukset, ositus- ja jakokirjat sekä testamentit.

Hautaustestamentti

Hautaustestamentilla testamentin tekijä voi määrätä omista hautajaisistaan. Autamme hautaustestamentin suunnittelussa ja hautaustestamentin tekemisessä.

Hinnasto

Tältä sivulta löydät tuotteidemme ja palveluiden alkaen hinnaston. Ottamalla meihin yhteyttä voimme käydä yhdessä läpi, mitkä tuotteet ja palvelut tarvitaan hautajaisjärjestelyiden onnistumiseksi.

Ohjeita omaisille

Suuren surun keskellä tarvitaan ohjeita ja opastusta käytännön toiminnasta ja hautajaisiin liittyvistä asioista.

Hautajaisten suunnittelu

Hautajaisten suunitteluun liittyvät asiat ja kuinka voimme auttaa Sinua hautajaisten suunnittelussa.

Ensiohje omaisille

Ensiohje hautajaisten järjestämiseen ja käytännön toteuttamiseen.

Muistovärssyjä

Muistovärssyjä hautajaisia varten.

Kuinka valita hautaustoimisto?

Mitä hautajaisissa tapahtuu?